Marian Mielestä

Marian mielestä: Kaksi tietä

Informações:

Sinopsis

Elämä on julmaa. Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Useimmiten ne menevät jollain tavalla toisin. Ja joskus käy niin, että ne menevät katastrofaalisella tavalla juuri niin kuin niiden ei olisi pitänyt mennä. Minulle on käynyt niin. Kun olin haudannut kolme minulle rakasta asiaa puolen vuoden sisään - kaksi niistä ihan konkreettisesti - minulla oli valittavanani kaksi tietä. Saman valinnan ääressä on jokainen meistä silloin, kun toiveet ja todellisuus eivät omassa elämässä kohtaa. Ensimmäinen tie on helppo valita. Sen kun jatkaa vain samaa rataa. Sillä tiellä ihminen kantaa sylissään pettymystä. Vaikka tie on suora ja näköalat kauniit, kompuroi matkalainen jatkuvasti, koska pettymys on silmien edessä ja estää näkyvyyden. Vaikka saapuisi miten hienoon paikkaan tahansa, pettymys on aina mukana, ja se nostetaan aina kyytiin matkan jatkuessa. Pettymys on raskas matkatavara. Mitä kauemmin sitä kantaa, sitä enemmän se painaa ja pistää vihaksi. Hitto sentään, kaikki olisi niin kivaa ja hienoa, jos ei