Sinopsis

Maria Jyrkäs on neljääkymppiä lähestyvä Radio Suomen juontaja, joka on ikäänsä nähden kokenut paljon. Elämänsä varrella tekemistään pienistä ja isoista oivalluksista hän pakinoi Radio Suomen Melkein hereillä -aamushowssa aina maanantaisin. Voit lähettää palautetta suoraan Marialle osoitteeseen maria.jyrkas@yle.fi.

Episodios

  • Marian mielestä: Ohikiitävät silmänräpäykset

    Marian mielestä: Ohikiitävät silmänräpäykset

    19/12/2016 Duración: 04min

    Mihin ryhtyisit, jos saisit tietää kuolevasi, ja aikaa olisi jäljellä rajallisesti? Keneen ottaisit yhteyttä? Mitkä asiat toteuttaisit? Mitä haluaisit maailmalle kertoa? Kenen kanssa haluaisit lopun aikasi viettää? Jos tietäisit kuolevasi, jättäisitkö työn jossa näivetyt? Seuraisitko kutsumustasi, uskaltaisitko riskeerata enemmän, antaisitko vihdoinkin tunteen mennä järjen edelle? Jos tietäisit kuolevasi, avaisitko suusi sellaisissa hetkissä joissa olet tähän asti pysytellyt hiljaa? Uskaltaisitko puolustaa tärkeitä asioita muutenkin kuin vain ajatuksissasi? Pyrkisitkö saamaan aikaan muutoksen, edes pienen? Jos tietäisit kuolevasi, osaisitko silloin ajatella, että ei ole mitään menetettävää, ja että tärkeiden asioiden puolesta kannattaa taistella? Jos tietäisit kuolevasi, tekisitkö sovun niiden kanssa, joiden kanssa ajauduit välirikkoon? Pystyisitkö antamaan anteeksi ja päästämään irti katkeruudesta? Antaisitko mahdollisuuden asioiden korjaamiselle ja haavojen paranemiselle? Jos tietäisit kuolevasi, pystyi

  • Marian mielestä: Miekka

    Marian mielestä: Miekka

    12/12/2016 Duración: 03min

    Muistatko tarinan Damokleen miekasta? Siinä hallitsija Dionysioksen palvelija Damokles ihaili isäntänsä rajatonta valtaa, ja sanoi hallitsijaa onnekkaaksi. Näyttääkseen, millaista valta on, hallitsija päästi Damokleen yhdeksi päiväksi omalle paikalleen. Illallisella, yltäkylläisen päivän päätteeksi, valtaistuimella ollut Damokles vilkaisi yläpuolelleen, ja näki valtavan miekan roikkuvan päänsä päällä vain hevosen häntäkarvan varassa. Damokleelta katosi ruokahalu, kun hän ymmärsi, miten helposti vallan voi menettää. Vertaus miekasta sopii paitsi valtaan, myös rakkauteen. Rakkauden kautta voi tuntea mielettömän ja selittämättömän onnen tunteen. Jokainen meistä toivoo sitä omalle kohdalleen. Ken muuta väittää, valehtelee. Rakastumisen tuomalle onnelle ei ole hintaa. Voidakseen siitä nauttia, on kuitenkin uskallettava antautua kokonaan. Siitä huolimatta, että mitään takeita ikuisesta rakkaudesta ei ole. Vaikka mitä luvattaisiin, onni voi rikkoutua. Jokainen sydämensä peliin paneva asettuu kuin kattoon rip

  • Marian mielestä: Labyrintti

    Marian mielestä: Labyrintti

    05/12/2016 Duración: 03min

    Surussa oleva ihminen kulkee kuvannollisesti kuin labyrintissä. Ulospääsyä ei tunnu löytyvän, ja elämä on harhailua umpikujasta toiseen. Suru on usein seurausta jonkin itselle tärkeän asian menettämisestä. Sellainen järkyttää omaa perusturvallisuutta niin pahasti, että se, mikä ennen tuntui päivänselvältä ja helpolta, on yhtäkkiä vaikeaa tai mahdotonta. Mitä järkyttävämpi kokemus tai mitä suurempi menetys, sitä sokkeloisempaa on. Ja juuri kun luulee näkevänsä jostain valon kajastusta, labyrintti muuttuu, ja sureva on taas jumissa. Harhailu ja ulospääsy voi kestää pitkäänkin, mutta niin vaan surunsa surreet kuitenkin putkahtelevat labyrintistä ulos yksi kerrallaan, kukin omalla ajallaan. Olen nähnyt niin tapahtuvan, ja olen tullut sieltä itsekin. Osa pääsee ulos itsekseen, osa toisten avulla. Mutta olen nähnyt myös niitä, jotka jäävät vapaaehtoisesti labyrinttiin. He kääntyvät takaisin, kun jostain alkaa kajastaa päivänvaloa. He kieltäytyvät, kun vastaan tulee joku, joka tahtoisi auttaa heidät löytämään

  • Marian mielestä: Kaksi periaatetta

    Marian mielestä: Kaksi periaatetta

    28/11/2016 Duración: 04min

    Elämä on valitsemista. Joudumme valitsemaan sekä merkittävissä elämän risteyskohdissa että lähes huomaamattomissa arjen käänteissä. Päivämme ovat täynnä pieniä ja isoja päätöksiä siitä mitä teemme ja miten teemme. Joskus päätökset ja valinnat tapahtuvat fiilispohjalta. Toisinaan se onnistuu, toisinaan ei. Joskus kannattaa tunnustella fiilistä tarkemmin ja edetä vähän analyyttisemmin. Sellaisissa tilanteissa olen havainnut hyväksi pohtia vaihtoehtoja kahden eri periaatteen avulla. Ensimmäinen periaatteeni on, että mitä teenkin, pyrin tekemään parhaani. Tiedän, että entisen perfektionistin suusta tämä kuulostaa pelottavalta ja ahdistavalta. Ennen se olisikin ollut sitä, mutta enää ei. Olen nimittäin oppinut, että oma paras ei ole vakio. Toisinaan parhaani on huippusuoritus millä tahansa mittarilla mitattuna. Toisinaan parhaani on keskinkertaista tai ei sitäkään. Se, mikä milloinkin on oma paras, riippuu monesta asiasta. Jos on surua, väsymystä, kiirettä tai muuta kuormaa, on ymmärrettävää, että silloin ei

  • Marian mielestä: Varo ahtaita unelmia

    Marian mielestä: Varo ahtaita unelmia

    21/11/2016 Duración: 03min

    Meitä kannustetaan usein tavoittelemaan unelmia. Minäkin olen tehnyt sitä. Mutta mitä enemmän elettyä elämää jää taakse, sitä varovaisemmin unelmoin. Olen alkanut ajatella, että onni löytyy helpoiten, kun ei odota mitään. Pessimistiksi en sentään ole ryhtynyt. Kaikki lopputulokset vievät joka tapauksessa eteenpäin. Unelmoida saa, mutta sitä ei kannata tehdä oman onnen tai hyvinvoinnin kustannuksella. Tavoitteita asettamalla voi toki saavuttaa sen mitä haluaa. Mutta halu on täysin eri asia kuin tarve, ja sen me liian usein unohdamme. Tavoitteen saavuttamisen jälkeen käsissä saattaakin olla jotain, mikä ei tunnu lainkaan niin hyvältä kuin toivoi. Sillä mikä muka takaa, että ihminen osaa unelmoida juuri siitä, mikä olisi hänelle parasta? Ei mikään. Itse olen oppinut tämän kantapään kautta. Olin visioinut haluamani elämän jo nuorena. Olin kunnianhimoinen, motivoitunut ja aikaansaava, ja saavutinkin suuren osan siitä mitä olin halunnut. Mutta se ei ollutkaan hyvää. Jos olisin uskaltanut antaa elämän rakent

  • Marian mielestä: Mihin kynnysmattoa tarvitaan?

    Marian mielestä: Mihin kynnysmattoa tarvitaan?

    14/11/2016 Duración: 04min

    Jokunen vuosi sitten yövyin ensimmäistä kertaa erään miehen luona. Herättyämme hän valmisti meille aamiaista, ja minä sain istuutua valmiiseen pöytään. Menin hämilleni. Se tuntui intiimeimmältä hetkeltä koko vierailussa, sillä koskaan aikaisemmin kukaan ei ollut huomioinut minua niin. Kyseiselle miehelle teko oli itsestäänselvyys - kuten se varmasti olisi monelle muullekin. Minulle se ei ollut. Tunsin olevani vaivaksi. Miehen piti vakuuttaa minulle monta kertaa, että hän paistaa minulle munakkaan, paahtaa leivän, keittää kahvin ja jopa ravistaa tuoremehun minulle valmiiksi, koska haluaa tehdä niin. Minun oli vaikea sitä uskoa, koska olin tottunut toisenlaiseen. Ja ihminen tottuu kaikenlaiseen. Jopa siihen, että kiintymys on ansaittava, tai siihen, että omaa arvoa pitää jatkuvasti todistella. Samaa ilmiötä voi löytää kaikenlaisista suhteista. Työpaikoilta löytyy aina se, joka taipuu tekemään yli oman osuutensa todistaakseen kykynsä ja tarpeellisuutensa. Mutta vaikka miten uutterasti ja pyyteettömästi pai

  • Marian mielestä: Kenen latuja hiihdät?

    Marian mielestä: Kenen latuja hiihdät?

    07/11/2016 Duración: 03min

    Lapsena liikuin koko ajan. Kiipeilin puissa, hypin hyppynarua, luistelin, pyöräilin, hiihdin, juoksentelin ja uin. Liikkuminen oli kivaa ja luonnollista. Muistan voitonvarmuuden, jonka siivittämänä lähdin koulun hiihtokilpailuun toisella luokalla. Aurinko paistoi, pakkanen tuoksui, hanki hohti ja poskeni punoittivat. Tuntui kuin olisin lentänyt ladulla sinisten Järvisteni kanssa. Olin lopputuloksissa toiseksi viimeinen. Muistan miten häpesin. Mitä olin luullut? Ilo liikkumisesta katosi siinä hetkessä, kun meidät pienet hiihtäjät oli laitettu paremmuusjärjestykseen. Lopulta kouluaikoina omaksuin ajatuksen, etten ole kovin urheilullinen. Siitä oli todisteena keskinkertainen numero todistuksessa. Aloin vihata liikuntaa. Vasta parinkymmenen vuoden tauon jälkeen uskaltauduin taas urheilemaan omin päin. Yllätys oli suuri, kun huomasin pitäväni siitä. Lenkkeilystä ja jumppaamisesta tuli samanlainen hyvä olo kuin joskus lapsena. En vieläkään menestyisi urheilukilpailuissa, mutta kyllä minä liikunnalline

  • Marian mielestä: Kullalla korjattu

    Marian mielestä: Kullalla korjattu

    31/10/2016 Duración: 03min

    Keraaminen perintöastia lipsahtaa kädestä kesken ruuanlaiton, putoaa lattialle, ja halkeaa kappaleiksi. Mitä teet? Kiroiluryöpyn jälkeen suurin osa todennäköisesti heittäisi palaset roskikseen. Rikki mikä rikki. Esine on piloilla, vaikka halkeama olisi pienikin. Japanissa rikkoutuneiden astioiden korjaamisesta on vuosisatojen saatossa kehittynyt oma taidemuotonsa. Kintsugi-menetelmällä palaset yhdistetään takaisin toisiinsa kultalakalla. Lopputuloksena syntyy yksilöllinen esine, jossa paikkausjäljet eivät ainoastaan ole näkyvissä, vaan peräti korostuvat. Siinä on mielestäni jotain lohdullista, josta voisimme ottaa oppia. Ei välttämättä astiakaapeillamme, vaan sydämissämme. Elämä kun tuppaa olemaan sellaista, että säännöllisin väliajoin jokainen meistä menee kappaleiksi. Merkit menetyksistä jäävät loppuelämäksi, vaikka niistä toivoisikin pääsevänsä eroon. Usein tuntuukin kohtuuttomalta, että ihminen vaatii joko toiselta tai itseltään, että surusta tai muusta mullistuksesta pitäisi päästä yli. Ymmärrän,

  • Marian mielestä: Voimauttavan selfien puolesta

    Marian mielestä: Voimauttavan selfien puolesta

    24/10/2016 Duración: 03min

    Kun vajaat kymmenen vuotta sitten liityin facebookiin, en meinannut millään löytää tietokoneellani olleista tuhansista valokuvista sopivaa kuvaa profiilikuvakseni. Vaikka kuvia oli paljon, minua ei kuvissa juuri näkynyt. Välttelin kameraa.. Suhteeni itseeni oli tuolloin hyvin ongelmallinen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Olin hukassa elämässäni, enkä pitänyt ulkonäöstänikään. Pidin minäkuvaani niin sietämättömänä, että välttelin vaateostoksia ja ylipäätään kaikkia tilanteita, joissa ulkonäköni millään tavalla tuli esiin. Totta puhuen, välttelin myös peilejä. Samoihin aikoihin, kun kännykät alkoivat muuttua älypuhelimiksi, minun minäkuvani alkoi korjaantua. Tein elämässäni muutoksia, joiden myötä moni asia helpottui. Aloin vähitellen tajuta, että minusta on muuhunkin kuin suorittamaan elämää. Jossain vaiheessa aloin pitää ulkonäköäni siedettävänä. Kokeilin ottaa itseästäni kuvia jo ennen kuin niitä kutsuttiin selfieiksi. Uskalsin jakaa niitä facebookissa. Minulla oli jonkin aikaa jopa projekti, jossa ju

  • Marian mielestä: Routavaurioita

    Marian mielestä: Routavaurioita

    17/10/2016 Duración: 04min

    Oli kevät, kun viisitoista vuotta sitten muutin nykyiselle asuinseudulleni. Sinä keväänä autoni pohja oli koetuksella. Ajoin toistuvasti liian lujalla tilannenopeudella eräälle tienpätkälle, joka oli talven aikana routinut pahasti. Routavaurio syntyy, kun maan pinnan alla oleva kosteus jäätyy talvipakkasilla, ja laajenemisen seurauksena maa kohoaa. Pintaan syntyy repeämiä, kohoumia ja painaumia. Samalla tavalla ihminen routii, kun olosuhteet ovat otolliset. Meissä on epävarmuuksia, jotka eivät näy ulospäin, mutta tietyissä tilanteissa ne nousevat pintaan ja aiheuttavat töyssyjä. Kun toinen sitten ajaa niihin töyssyihin liian lujaa, on ristiriita valmis. Mitä vanhemmaksi me tulemme, sitä vaurioituneempia olemme entisistä suhteistamme ja kaikista muista kokemistamme kurjista asioista. Meihin jää jälkiä, jotka vaikuttavat siihen, miten tietyissä tilanteissa käyttäydymme. Ne määrittävät, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, mitä pelkäämme, ja miten uskallamme luottaa. Jokainen meistä on vaurioitunut omalla t

  • Marian mielestä: Ruostesiipi ja koivukehrääjä

    Marian mielestä: Ruostesiipi ja koivukehrääjä

    10/10/2016 Duración: 03min

    Lapsena toivoin hartaasti lemmikkiä. Halusin kissan, mutta vanhempani eivät allergian vuoksi heltyneet. Niinpä eräänä päivänä poimin kotipihalta kaksi perhosentoukkaa, ruostesiiven ja koivukehrääjän. Olin salaa valmistellut niille omatekoisen terraarion isoon vanhaan lasipurkkiin, jonka kanteen iskin ilmareikiä. Viime aikoina olen ymmärtänyt, että olen toiminut samalla tavalla vielä aikuisenakin. Toive saada jotakin on joskus ollut niin kova, että sen saadakseni olen sulkenut silmäni tosiasioilta. Kaikkein helpoimmin tähän sortuu ihmissuhteissa. Kun on kovin kiintynyt toiseen, haluaa suhdetta johdatella ja pitää hengissä keinolla millä hyvänsä, vaikka sisimmässään tietää, ettei se tule toimimaan. Mutta hetken aikaa se voi toimia, jos oikein kovasti uskoo. Minä rakastin ruostesiipeä ja koivukehrääjää. Iltaisin pidin niitä kämmenelläni ja silittelin niiden karvaista ja pehmeää pintaa. Ruokin niitä eri puiden lehdillä. Ne pitivät eniten hopeapajusta. Eräänä aamuna koivukehrääjä makasi selällään. Se oli ku

  • Marian mielestä: Haarniska

    Marian mielestä: Haarniska

    03/10/2016 Duración: 03min

    Kuvittele mielessäsi entisaikojen ritari haarniskassaan. Hän on panssaroinut itsensä päästä varpaisiin teräksestä punotuilla tai levyiksi taotuilla suojilla. Kun yllä on ohittamaton suojavarustus, on turvallista lähteä taisteluun. Samalla tavalla jotkut meistä pukeutuvat henkiseen haarniskaan joka aamu. Varustaudumme maailmaa vastaan niin, ettei mikään voi vahingoittaa. Huolehdimme kaikesta ja pärjäämme ilman apua. Meistä on tullut tällaisia, koska jossain elämämme vaiheessa olemme olleet niin yksin, että on ollut pakko oppia selviytymään omin voimin. Tulkoon millainen isku tai vastoinkäyminen tahansa, panssarimme ei petä. Mutta ritarin haarniskallakin oli heikkoutensa. Se tehosi kyllä hyvin miekan iskuja, nuolia, nuijia ja kuulia vastaan, mutta yksi asia oli, johon haarniskan käyttäjä ei ollut varautunut: lämpö. Kuumuus sai vahvimmankin ritarin polvilleen. Me nykyajan panssaroidutkin murenemme helposti, jos joku yllättäen tarjoaa meille kylmyyden sijasta lämpöä. Tiukassa paikassa tuleva vilpitön avuntar

  • Marian mielestä: Epävakaista

    Marian mielestä: Epävakaista

    26/09/2016 Duración: 03min

    Myrskyä käytetään usein vertauskuvana ihmiselämän kriiseille. Hyvä vertaus se onkin, sillä kriisi todella tuntuu myrskyltä. Sitä ei voi hallita. Se tulee yllättäen, ja vaikka kuinka luulisi olevansa varautunut, harvoin sitä kuitenkaan on. Myrskyn silmässä pitää vain yrittää selviytyä jotenkin. Vielä yleisempi vertauskuva on myrskyn jälkeinen poutasää. Sillä viitataan kriisistä toipumiseen. Sen vertauskuvan haluaisin heittää roskikseen. Ajatus siitä, että myrskyn jälkeen aurinko paistaa, linnut laulavat ja kaikki on taas hyvin on toki lohdullinen, mutta se ei ole totta, kun kriisistä puhutaan. Kriisit eivät helpota tuosta vain. Myrskyn jälkeen ei ole poutasäätä. Myrskyn jälkeen on epävakaista - pitkään. Iso kriisi on sellainen, jonka aikana tulevaa on vaikea hahmottaa. Oma tai läheisen vakava sairastuminen, läheisen kuolema, parisuhteen rikkoutuminen, mikä tahansa suuri menetys. Olipa kriisin syy mikä hyvänsä, sen hetkellä tuntuu siltä, että elämä ei enää koskaan tule olemaan ennallaan. Kriisi järisyttää oma

  • Marian mielestä: Varo henkistä kastraatiota

    Marian mielestä: Varo henkistä kastraatiota

    19/09/2016 Duración: 03min

    Viisikymppinen mies ostaa Harrikan ja saa kaupanpäällisiksi tuttaviltaan ehtymätöntä vinoilua keski-ikäisyydestään. Viisikymppinen nainen rakastuu kolmekymppiseen mieheen ja antaa samalla loputtomasti polttoainetta kavereidensa kahvipöytäkeskusteluihin. Viisikymppinen mies pitää pitkää tukkaa ja soittaa rokkibändissä, ja säännöllisesti kuuntelee lähipiirinsä huomauttelua siitä, miten pitäisi jo kasvaa aikuiseksi. Ikää käytetään liian usein tekosyynä sille, ettei saisi tai voisi tehdä jotakin. Ajatellaan, että kun on joskus valittu yksi latu, joka kuitenkin vie tasaisesti eteenpäin, siltä ei tule poiketa. Ei, vaikka vuosien mittaan reitti alkaisi käydä tappavan tylsäksi. Ja parasta olisi, jos muutkin kiltisti hiihtelisivät juuri sitä samaa latua pitkin. Olen sitä mieltä, että elämäntapaa, harrastuksia tai rakkautta ei kuulu valita syntymätodistuksen vuosiluvun perusteella. Tosiasiassa monelle iän kertyminen on vain tekosyy karttaa muutoksia, jotka pelottavat. Kun on jo takana kilometrejä ja paljon tehtyj

  • Marian mielestä: Casablanca

    Marian mielestä: Casablanca

    12/09/2016 Duración: 03min

    Joskus voi kohdata ihmisen, joka viipyy elämässä vain jonkin aikaa, mutta jättää pysyvän jäljen. Kohtaamisessa on mukana sadunomaista taikaa. Väkeviä tunteita, roihuavaa intohimoa, jotain mikä sekoittaa pään. Tuntuu kuin sellaisen ihmisen kanssa sukeltaisi elokuvaan. Tällainen ihminen on ääripäiden tuttavuus. Kärpäspaperi, johon haluaa jäädä kiinni, vaikka tietää, että kärpäspaperiin tarttuvalle hyönteiselle ei käy hyvin. Sulaa steariinia, johon haluaa työntää sormensa, vaikka tietää, että se polttaa. Liekki tällaisen ihmisen kanssa leimahtaa siksi, että itse on sille toiselle täysin samaa. Molemmat ovat toisilleen sytytysnestettä. Kun sellaisen cocktailin äärellä kipinöi, syttyy roihu. Mutta roihu imee ympäriltään hapen nopeasti. Syntyy riepotteleva suhde, jossa tunteet heräävät ja kuolevat vuorotellen. Tyypillistä on, että tällainen suhde ei missään vaiheessa tule kunnolla luontevaksi osaksi arkea. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu arjen yläpuolella. Siksi pudotus jokaisen kohtaamisen jälkeen sattuu. Silt

  • Marian mielestä: Kantajat

    Marian mielestä: Kantajat

    05/09/2016 Duración: 03min

    Eräänä päivänä, jokin aika sitten, yhtenä yksinäisenä hetkenä, minulle iski huoli. Jos kuolisin nyt, löytyisikö minun arkulleni kantajat. Kantajathan toki aina jostain löytyvät, jos ei muuten niin seurakunnan puolesta. Mutta minä haluan sellaiset kantajat, joille olen oikeasti ollut eläessäni tärkeä. Tarkoitan ihmisiä, jotka eivät kantaisi minua hautaan velvollisuudesta vaan rakkaudesta. Kun alkaa kysellä itse itselleen arkunkantajia, saattaa tietenkin saada vastaukseksi enemmän tai vähemmän suoria tiedusteluja mielenterveydestään. Silläkin uhalla otin asian puheeksi eri yhteyksissä. Yllätyin reaktioista. Kukaan ei suhtautunut asiaani naureskellen. Jokainen, jonka kanssa asiasta puhuin, ilmoittautui kantajakseni tosissaan. Mitä vakavammin asiasta keskustelin ystävieni kanssa, sitä selkeämmin näin ja tunsin, miten kaunista ja vahvaa ystävyyttä elämässäni on. Loppujen lopuksi se, että ihminen kuolee, on hyvin yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää. Sydän lakkaa lyömästä, ruumis valmistellaan, ehkä siu

  • Marian mielestä: Sydän on ikuinen teini

    Marian mielestä: Sydän on ikuinen teini

    29/08/2016 Duración: 04min

    Viisitoistavuotiaana sitä erehtyi kuvittelemaan, että vanhempana kaikki sydämenasiat on paljon helpompi kestää. Että sitten aikuisena ei enää olisi samalla tavalla tunteiden heiteltävissä. Ei enää riipivää vuoristorataa, vaan vain seesteistä bulevardia. Ja kyllähän aikuinen useimmiten parhaansa tekeekin yrittäessään vältellä elämän liiallista keinuntaa. Jopa silloin, kun onni ja ilo ovat korvautuneet sietämisellä ja pakolla. Sinnitellään huonoissa liitoissa lasten tai rahan takia. Painetaan pitkää päivää töissä ja harrastuksissa. Puolison painaminen on jäänyt jo ajat sitten. Järki ja pelko pitävät sydämen aika näppärästi aisoissa. Tuttavapiirin eroista on kiva juoruta ja kaikenlaisia suhteita on helppo moralisoida. Omassa tylsyyteen asti tutussa olohuoneessa kumppani on muuttunut huonekaluksi, mutta kun se kerran sopii sisustukseen niin mitä sitten. Sellainenkin, joka on uskaltanut huonosta liitosta erota, yrittää viimeiseen asti olla järkevä aikuinen uudessa itseriittoisessa vapaudessaan. Pidätellään itse

  • Marian mielestä: Moottoripyöräilystä ja elämästä

    Marian mielestä: Moottoripyöräilystä ja elämästä

    23/05/2016 Duración: 04min

    Suoritin vuosi sitten moottoripyörän ajokortin. Minulta on kysytty, miksi ihmeessä nelikymppinen nainen tekee niin. Vaarallinen ja kallis harrastus. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä. Minun vastaukseni on ollut: Koska halusin. Helppoa se ei ollut, mutta harvoin mikään tavoittelemisen arvoinen onkaan. Ajamaan oppiessani, kilometri kilometriltä, olen ymmärtänyt, että moottoripyöräily edustaa minulle lähes kaikkea, mitä olen elämässäni aikaisemmin pelännyt, ja minkä olen viimein tässä iässä hyväksynyt. Moottoripyöräily muistuttaa minua siitä, miten haluan elää. Pää on pidettävä pystyssä ja katse on suunnattava riittävän kauas eteenpäin. Vain sillä tavalla pystyy ohjaamaan itsensä haluttuun suuntaan. Jos katsoo vain lähelle, kokonaiskuva katoaa ja ja tasapaino pettää. Kauas katsomalla pysyy pystyssä, ja voi varautua paremmin siihen, mitä on tulossa. Mutta vaikka miten varautuisi, jokaisen mutkan takana voi odottaa yllätys. Mutkatonta tietä ei kuitenkaan ole, joten ne on ajettava läpi. Ja mitä jyrkempi kurvi

  • Marian mielestä: Salatut elämät

    Marian mielestä: Salatut elämät

    16/05/2016 Duración: 03min

    Mitä vastaat, kun sinulta kysytään, kuka sinä olet? Suurin osa vastaa jotain perheestään, ammatistaan, kotipaikkakunnastaan ja harrastuksistaan. Ne ovat asioita, joita näytämme muulle maailmalle. Sitten me kuorrutamme paketin erilaisilla piirteillä, joita itsessämme haluamme korostaa. Me määrittelemme itseämme kanssakäymisessä toisten kanssa, ja on luonnollista haluta antaa itsestään positiivinen vaikutelma. Luonnottomaksi tilanne muuttuu, jos halutun vaikutelman antamisesta tulee totuutta tärkeämpää. Sellaiseen voi ajautua, jos on jossain vaiheessa kokenut, että ei riitä sellaisena kuin on. Jokin elämäntilanne on tuonut pelon, että pitäisi olla toisenlainen tullakseen hyväksytyksi, tai itsellä on jokin tarve tai piirre, jota ei uskalla avoimesti näyttää. Silloin elämä muuttuu näytelmäksi, ja eri roolien ylläpitäminen on pidemmän päälle todella raskasta. Ahdistus, unettomat yöt ja selittämätön kaipaus ovat monen roolin ihmiselle arkea. Voi tuntua, että itsekään ei enää tiedä, kuka on. Lopulta kuitenkin v

  • Marian mielestä: Kynnyskysymys

    Marian mielestä: Kynnyskysymys

    09/05/2016 Duración: 03min

    Kun mietitään ihanteellista parisuhdetta, listataan usein asioita, joiden pitäisi osua kohdalleen. Osapuolilla pitäisi olla henkistä ja fyysistä vetovoimaa, muutamia yhteisiä kiinnostuksen kohteita, tarpeeksi samanlaisia arvoja ja luonteenpiirteitä. Nämä kaikki ovat tärkeitä, mutta yksi kriteeri helposti unohtuu. Se on mielestäni kaikkein tärkein: Pitää valita kumppani, jonka traumojen kanssa pystyy elämään. Sillä traumoja on meillä kaikilla. Myös kaikkein ihanimmilla ihmisillä. Useimmilla traumat ovat lieviä; sellaisia jotka eivät paljon arkea haittaa. Toisilla ne taas ovat isompia, ne ovat syvemmällä, ja vaikuttavat monella tavalla. Yhtä kaikki, meistä jokainen on jollain lailla epäkypsä. Ja juuri läheisimmissä ihmissuhteissa nuo puolet meistä aktivoituvat helposti, ja alkavat vaikuttaa ajatuksiimme ja tekemisiimme. Ei kyse ole siitä, että omat pettymykset tai lapsuuden pahat muistot pitäisi saada vyöryttää käsittelemättöminä kumppanin hartioille. Sellainen on epäreilua. Ei rakkaussuhteen ole tarkoitus

página 1 de 4

Informações: